Pipariksi meni jo lounasaikaan! Aamulla hedelmillä höystettyä puuroa, tervehenkistä pyöräilyä ja lounaallakin salaattivaihtoehto. Mutta jälkiruokapöytään olivat kehvelit kuitenkin ujuttaneet kermavaahtoa ja karpalokiisseliä, eihän sitä käynyt hylkääminen. Kalorit sen kun ropisevat tilille.

Urheilun - edes vähäisen - harrastamisesta ja kevyemmän ruoan valitsemisesta saa muuten kieroutuneen tyydytyksentunteen. Ei siis pelkästään siksi, että salaatti olisi nam tai rehkiminen kivaa, sitä vaan tuntee itsensä niin hyväksi ihmiseksi elettyään ainakin hetken terveellisesti. Tämän teorian mukaan huippu-urheilijoiden ja ravitsemusterapeuttien pää olisi täynnä pissaa, näinköhän on?

Illalla vielä kahville kavereiden kanssa, mutta enpä sorru brie-patonkiin, en.

Mä olen ihan normaalipainoinen ja käytän normaalikokoisia vaatteita. Mutta mun taikinan reunat pursuavat vähän yli, reisissä lilluu appelsiinia ja istuessa tissien alle pusertuu makkara.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Tahtoisin käyttää slimmejä housuja ja mekkoja. Tahtoisin unohtaa pienirintaiselle muutenkin epäedullisen empirelinjan ja siirtyä koteloon. Tahtoisin vyötäröä kapeammat käsivarret. Tahtoisin heittää päälleni ihan mitä tahansa ja näyttää hyvältä. Tahtoisin näyttää hyvältä ilman paitaa ja tipsutella uimahallin pukuhuoneessa ylpeästi alasti.

 

Mä olen kyllästynyt nykimään paitaa alemmas, piilottamaan pyllyni kellohelmoihin ja tarkistamaan aina, että allit ovat varmasti huivin peittämät. Mä haluan valita hameeseen sopivan paidan, en väljyydeltään sopivaa paitaa. Mä haluaisin ehkä jopa ostaa taas farkut.

 

***

 

En ole niitä radikaaleja elämäntaparemontteeraajia, jotka panevat koko paletin kerralla uusiksi. En aio hankkia tuhannen euron kuukausikorttia trendisalille, liittyä Atkinsin kerhoon tai ruveta käännyttämään kavereitani karkkilakkolaisiksi. En pidä ehdottomuudesta.

 

Ajattelin jättää valkoisen jauhon ja liiat sokerit pois, vaihtaa terassidrinksut vähemmän lihottaviin ja syödä aina vaan enemmän rehuja. Pyöräilen vajaan kymmenen kilsan työmatkat – myös sateessa! Huono sää onkin mun yleisin tekosyy kaikkiin maailman asioihin.

 

Voisin myös alkaa käydä lenkillä, ihan vaan varovaisesti ja vähän, etten lipsahda ihan urheiluhulluksi. Mulla on paha tapa ryhtyä hommiin sata lasilla ja kyllästyä sitten parin viikon intoilun jälkeen. Ei sellaista nyt!

 

Luulen että ruoalla on isoin merkitys mun paisumisessa, sillä liikuntaa en ole koskaan tämän suuremmin harrastanut. Toki tietokoneella työkseen kököttäminen on veltostuttanut ah-niin-timmit-lihakseni, mutta epäterveellinen ruokavalio on varmasti ykkössyyllinen. Mäkuolennälkään-kiiresyöminen, baari-illan jälkeen automaattisesti ahmittu pikaruoka ja ne pahaenteiset vain yhdet ovat pikkuhiljaa kertyneet epämäääräiseksi löllöksi vyötärölle.

 

Puikuloituminen alkakoon!